Kylpyhuoneremontti - laadukasta tekijää etsitään!
Etsin kylppäriremontin tekijää.
Remontti ajoittuisi syksylle 2010. Suunnittelusta vastaa sisustussuunnittelija, joka tulee myös remontin aikana ratkaisemaan akuutteja kysymyksiä ja valvomaan suunnitelman toteuttamista.
Suunnitelma valmistuu elo-syyskuussa ja sen jälkeen alkaisi tekeminen.
Kyseessä on n. 15m2 kylppärin uusiminen vuonna 2003 rakennetussa kerrostalossa ja 99 m2 asunnossani Herttoniemenrannassa.
Sauna pitäisi todennäköisesti purkaa, samoin kuin muut väliseinät ja rakentaa ulkomitoiltaan 3,5 m *4,8 m tila lähes kokonaan uusiksi. Kantavia rakenteita ei kylppärissä ole ja kaikki on tarvittaessa purettavissa alkutekijöihin.
Jos asia kiinnostaa, niin tarkemmista yksityiskohdista voidaan keskustella. Aikataulukin on joustava. Pääasia, että työlle löytyisi laadukkaat tekijät. Arvostan sitä että voisin antaa remontin tekemisen yhdelle päävastuulliselle, joka huolehtisi koko työn valmistumisen suunnitellun aikataulun mukaisesti.
Tarvitsen:
1. remontin tekijät (purku ja uudelleen rakennus)
2. sähkömiehen tekemään uudet sähkövedot
3. putkimiehen tekemään putkitukset sekä
4. valvojan valvomaan, että työ tulee tehdyksi rakennusmääräysten mukaisesti
Liitetiedostona tarkempia mittoja ja piirustuksia nykyisestä tilajaosta kylpyhuoneessa. Käytännössä varmaankin - kaikki myös väliseinät - purettaisiin ja rakennettaisiin uudestaan uusille paikolleen suunnittelijan tekemän suunnitelman mukaisesti.
Perustiedot
- Ilmoittaja rantati7





- Ilmoitettu 1.7.2010 23:14
- Sulkeutunut 31.7.2010 23:14
- Sijainti Helsinki
- Tarjoukset näytetään aukioloaikana kaikille
Yhteystiedot
Käyttäjä ei julkaise yhteystietojaan
Liitetiedostot
Tarjoukset
Raiku Rakennus





Tarjous 8900,00 €
"Hei,alustava tarjous olisi 8900+ALV 23% Sitova tarjous katselmuksen jälkeen.Tarjous sisältä työn osuuden purku ja uudelleen rakennuksessa,sähkö-ja putkityöt.Valvojasta pitää tehdä erikseen sopimus.Ota yhteyttä ja kysy lisää."
hovi61





Tarjous 0,00 €
"Otapa yhteys,kaikki haluamasi työvaiheet onnistuu saman katon alta,tarvike hankinnoissa avustetaan tarvittaessa.
Rkl Hovi Oy Mäntsälä Puh.0440193280 Tapani"
jari_xo





Tarjous 0,00 €
"liikutaan arviolta n.20000e-30000e suunnalla mutta, tarkentuu tottakai materiaalien ja tarkempien suunnitelmien valinnan jälkeen !
ja paikallla käynti on ensiarvoisen tärkeää myös!
Terveisin:Jari Töykkälä / tmi Namtan puh:045 261 2131"
HP-Pinta





Tarjous 0,00 €
"Hei.olemme kiinnostuneita jättämään tarjouksen huoneistonne remontista Y-2273037-0 045 2782758 Parketti ja Maalaus HP-Pinta OY"
Jaakko





Tarjous 33,00 €
"33+alv 23% tai kokonaishintainen tarjous. Työlle 3-vuoden takuu ja kirjallisena. Meillä lupa tehdä vesieristeet (sertifiointi) ja LVI-työt, olemme putki ja rak.liike!! sähkötyöt luotettavalta kumppanilta. Valvojan voimme tilata VTT-ltä tai muulta puolueettomalta taholta joka tarkastaa työn laadun ja määräysten mukaisen asennuksen.Referenssejä on ja kaikki vakuutus yms muut asiat kunnossa. Yst.yhteydenotot 0509110916 "
Goodline Partner OY





Tarjous 30,00 €
"Hei!
Mielleläni tulisin katsomaan kohteen !
0400 700 392 tai info
goodlinepartner.com
ystävällisin terveisin Allan Vähi."
Tmi Rakennuspalvelu Joepera





Tarjous 26,00 €
"26€/h + alv 23%. löydy vastuuvakuutus, takuu työlle, kotitalousvähennys, VTT- vedeneristesertifikaatti
ja vastavamestari kuka valvo työn kulkua.
"
sjamsa





Tarjous 0,00 €
"rakennustoimisto sauli jämsä oy olisi kiinnostunut tarkemman hinnan sais jos mahd käydä paikan päällä sauli 0505688967 jouni 0503063107 satu.vepsa
saulijamsa.fi sauli.jamsa
welho.com"
Uudenmaan Pro Rakennus Oy





Tarjous 10000,00 €
"Hei, alustava tarjous sis.alv. Kauttamme kokonais valtainen urakointi, ota yhteyttä www.prorakennus.com tai juha.salonen
prorakennus.com p: 0400-496813"
AV Stailaus Oy





Tarjous 0,00 €
"Hei,olemme erikoistuneet märkätilaremontteihin, hyvät suositukset mm.k-raudan asennuspalvelusta,isännöitsijätoimistoilta, sisustus suunnittelijoilta. Teemme parhaillaan suomen ensimmäistä ´´gootti´´tyylistä kylpyhuoneremonttia, se jo kertoo että taitomme ja laatumme on nro.1.
Mielellään ottaisin osaa teidänkin remonttitarpeisiin.ILMAINEN ARVIOINTI KOHTEESSA. 0445393697 ARI"
Kysymykset
Yhtään kysymystä ei ole esitetty.