Keittiöremontti, paritalo, Vantaa
Paritaloasunnon keittiön saneeraus. Pohjakuvassa näkyy keittiö, mutta siinä esiintyvät laitteet eivät ole täysin oikeilla paikoillaan. Kuvissa näkyvät mm. lieden, pesualtaan ja APK:n oikeat paikat.
Keittiön ulkomitat ovat n. 3 x 2,1 m. Nuo mitat kattavat myös tuon gyproc -seinän, joka ensimmäisessä valokuvassa on.
Tarkoitus olisi purkaa keittiö kauttaaltaan ja asentaa uudet kalusteet runkoineen ja kodinkoneineen paikalleen. Keittiön rungot on tarkoitus ottaa valmiiksi kasattuina.
Keittiön pohjakuva muuttuu siten, että ensimmäisessä valokuvassa oleva oviaukko eteisen suuntaan (neliskulmainen aukko) on tarkoitus koolata ja levyttää umpeen. kyseiselle seinälle keittiön puolelle tulee sekä ylä- että alakaappeja nykyisen aukon tilalle. Seinä, jossa tällä hetkellä on kaariholvimainen aukko, on tarkoitus purkaa melkein kokonaan pois. Ainoastaan seinän oikeaan laitaan on tarkoitus jättää n. 70 cm leveä kaistale katosta lattiaan paikalleen. Keittiön kalusteet tulevat sitä kaistaletta vasten. Kyseisellä seinällä on pistorasia ja pari valokatkaisijaa, joita pitää siirtää. Viemäri pidetään omalla paikallaan, joten putkitöitä ei ole kuin keittiöhanan ja APK:n asentaminen.
Tehtävinä tulisi olemaan:
-eteisenpuoleisen aukon täyttäminen ja tasoittaminen.
-kaariseinän purkaminen ja sähkökalusteiden siirtäminen oikeille paikoilleen. Myös mainitsemani 70cm seinäkaistaleen 'uuden' rajan tasoittaminen ja maalaaminen.
-laminaattilattian asentaminen keittiöön vanhan laatoituksen päälle.
-keittiön seinien tasoittaminen ja maalaaminen. (välitilalaatoitusta ei tule, seinät maalataan ja mahdollisesti maalauksen päälle välitilaan asennetaan lasi.
-uusien keittiökalusteiden ja koneiden asentaminen.
-liesituulettimen hormin koteloiminen, tasoittaminen ja maalaaminen.
Itse puran vanhat kalusteet pois ja kuljetan ne kierrätykseen. Työn ajankohta aikaisintaan syyskuun puolessa välissä.
Toivoisin tarjousten lisäksi arviota työn kestosta. Kiitos!
Perustiedot
- Ilmoittaja Matti Brockman





- Ilmoitettu 11.7.2010 16:42
- Sulkeutunut 30.7.2010 16:42
- Sijainti Vantaa
- Tarjoukset näytetään aukioloaikana kaikille
- Tarjouksia voivat jättää yritykset ja yksityishenkilöt
Yhteystiedot
- Matti Brockman
- 0405788862
- matti
brockman.fi
Tarjoukset
Raiku Rakennus





Tarjous 3900,00 €
"Hei,alustava tarjous työn osuudesta olisi 3900+ALV 23%(ei sisä.materiaaleja) Sitova tarjous katselmuksen jälkeen.
Ota yhteyttä."
Poistettu
Tarjous 3500,00 €
sjamsa





Tarjous 4500,00 €
"rt sauli jämsä oy tarjoaa hommaa alustavasti noin 4500 jos kohde mahd nähdä hinta toden näköisesti muuttuu hieman kesto noin viikko sauli 0505688967 jouni 0503063107 satu.vepsa
saulijamsa.fi"
Terdek Oy





Tarjous 4000,00 €
"4000+alv (ei sis tarvikkeita). Työn kesto viikko.Tarkka hinta katselmuksen jälk. Otappa yhteyttä 041-7773787."
Poistettu
Tarjous 4800,00 €
Kysymykset
Stenhård Oy





Kysymys:
"Olisimme kiinnostuneita urakasta. Olisiko kohdetta mahdollista päästä katsomaan niin
voisimme jättää tarjouksen? Ajallisesti hommaan menee n. viikon verran.
Meidät taavoittaa s.postilla info
stenhord.fi tai 050 505 2494"
Vastaus:
Kysymykseen ei ole vielä vastattu